Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja nipa » 27. Huhti 2013 21:54

Noni, Vermossa on oltu ja takaisin on tultu ja ollaan edelleenkin samoissa renkimiehen ryntteissä kuin sinne mennessä. Ratakimppaa ei siellä tänään tullut puolessa tunnissa, kun riittävää yksimielisyyttä riittävän halvan lapun löytämiseksi ei syntynyt. Tämän katson kyllä voitoksemme, sillä tuskin seiskaa olisi löytynyt.

Jälkipeleistä noin yleisesti ottaen koko ravikansan puolesta sanoisin, ettei ulkomaanelävien Pablo di Jesolon, Robert Keeperin ja Nesta Effen hyvyyttä ei tajuttu riittävästi, turhan monet yllättivät Ginger Belle ja Westcoast Spider. Puhtaan paperit pelimiehet saivat vain Erikassonin ja Aaron de Veluwen voitoista. Pettymyksiä ja onnistumisia tuli kaksaririntamallakin niitä sen kummemmin erittelemättä.

Tästä jatketaan niin, että teeseiskaan keskitytään ainakin Suur-Hollolassa Jokimaalla ja Vermossa Derby-päivänä. Muita pelejä rustataan tapaus kerrallaan tässä välilläkin lähinnä ajanvietepeleinä ei kuitenkaan kaappiin, piironkiin tai pöytälaatikkoon.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja Masa V » 27. Huhti 2013 22:43

Pelit menivät päin hel...iä alusta asti. Onneksi pelibudjetti oli kohtuullisen pieni. Enemmänkin olisi nimittäin voinut hävitä. Tosin tämä toisti tuttua tarinaa Finlandia-päivistä, jotka aina menee pelillisesti huonosti. Muistan voittaneeni paljon rahaa Finlandiapäivänä joskus vuonna 1994 paikkeilla. Sen jälkeen tappioista on tullut tapa tuona päivänä, voitot otetaan sitten sunnuntaina tai tavallisina keskiviikkoina.

Olikohan paikalla oikeasti noin paljon väkeä mitä ilmoittivat (12324), ei tuntunut edes hirveän ahtaalta siellä Vermossa?

Isoin peli oli parille Erikasson - Moe Brage. Se oli edes lähellä. Moe Bragen loppuveto jäi ehkä hieman odotettua kesymmäksi.

Sitten toinen suora pari Amazing Soul/Aaron De Veluwe. Kinnunen ei onnistu löytämään paikkaa parijonosta, vaikka tarjolla oli, sitten Kinnunen ottaa hevosta kiinni ja pakittaa viimeiseksi. Vielä kurvissa onnistuu jäämään vähän pussiinkin. Tuollaisella juoksulla ei vaan voi menestyä Vermossa näin kovissa lähdöissä, loppu tultiin 10-vauhtia ja suora varmasti paljon kovempaa, aika vaikea on ehtiä ulkoratoja viimeiseltä sijalta. Kunnossa jatkaa tuo hevonen, toki turha on valittaa kun jokaisen Kinnusta pelanneen täytyi tietää että tällaisen ajosuorituksen riski on todellinen. Sen sijaan Piece By Piecella Juha Utala onnistui hienosti, todella rohkea yritys seiskaradalta keulaan onnistui, tuloksena melkein kakkossija.

Robert Keeper oli kyllä jäätävä - ei sitä olisi ikinä uskaltanut laittaa varmaksikaan, kun noista näytöistä ei ottanut selvää. Mutta etukäteen uskoin Piece Of Metalin voittoon. Jostain syystä Utala näköjään halusi ajaa johtavan rinnalla eikä edes yrittänyt hakea keuloja jotka olisivat varmasti olleet tarjolla. Toki hevonen ei menettänyt tuossa mitään, taisteli hienosti kuolemasta ja ei ikinä olisi voinut mitään Robert Keeperille millään juoksunkululla.

No troikka kaatui sitten siihen että ainoa ylärivin hevonen Brad De Veluwe ei voittanut. Kiri loppua aivan tuulispäänä. Hyvä esitys hevoselta ja lupaa menestystä jatkossa. Ensi kerralla niin mies kuin hevonen osaavat paremmin tulla takaa. Vermon lyhyellä suoralla oli suoran alussa todella kaukana kärjestä, mutta uskomattomasti ehti vielä kakkoseksi. Täysi 10 tuosta juoksusta Bradille. Ht.netissä näköjään pohdittiin kutsutaanko Nesta Effe Elitloppetiin, jossain topicissa täällä mainitsinkin noista Ehlertin Ruotsissa sattuneista toistuvista doping-käryistä, syynä taisi olla joku kielletty nesteenpoistolääke. Luulisi, että vanhat käryt ei paina enää tässä vaiheessa. Oikein vahvan juoksun teki myös Mr. Picolit. Hirveä harmi, kun Edward Ale jäi pussiin...

Mieleenjäävät ravit joka tapauksessa, vaikka pelit ei osuneetkaan. Tästä on hyvä jatkaa Bradin Elitloppetiin.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 28. Huhti 2013 00:47

Masa V kirjoitti:Sitten toinen suora pari Amazing Soul/Aaron De Veluwe. Kinnunen ei onnistu löytämään paikkaa parijonosta, vaikka tarjolla oli, sitten Kinnunen ottaa hevosta kiinni ja pakittaa viimeiseksi. Vielä kurvissa onnistuu jäämään vähän pussiinkin. Tuollaisella juoksulla ei vaan voi menestyä Vermossa näin kovissa lähdöissä, loppu tultiin 10-vauhtia ja suora varmasti paljon kovempaa, aika vaikea on ehtiä ulkoratoja viimeiseltä sijalta. Kunnossa jatkaa tuo hevonen, toki turha on valittaa kun jokaisen Kinnusta pelanneen täytyi tietää että tällaisen ajosuorituksen riski on todellinen. Sen sijaan Piece By Piecella Juha Utala onnistui hienosti, todella rohkea yritys seiskaradalta keulaan onnistui, tuloksena melkein kakkossija.

On tuo Kinnunen kyllä melkoinen vesseli ajohommissa, mutta toi on hyvin sanottu, että jos sitä kohti pelaa niin sitten on myös valmis kantamaan riskin... En ymmärrä miten onnistui jäämään kolmannelle alkumatkasta, eikö se nyt olisi ollut sama sitten ajaa kuolemasta tai mennä sinne viidenteen sisälle jos nätisti pitää ajaa. Näytti vielä siltä, että siinä kolmannen pakitusmatkallaan olisi hetken aikaa ahdistanut Sir Novemberia, sitten sai survottua parijonoon ja toka kurvissa onnistui ajamaan Holopaisen jaloille. Aivan sairas on kyllä toi Piece By Piecen lähtönopeus, noinkin ulkoa pystyi ottamaan keulat Pandora Girlia ja Di Caprio Tunaa vastaan :thumbup: Aaron De Veluwe ei muuten ollut nyt yhtään vino kun pääsi juoksemaan vapaasti keulassa ja se on hieno homma se.

Masa V kirjoitti:Robert Keeper oli kyllä jäätävä - ei sitä olisi ikinä uskaltanut laittaa varmaksikaan, kun noista näytöistä ei ottanut selvää. Mutta etukäteen uskoin Piece Of Metalin voittoon. Jostain syystä Utala näköjään halusi ajaa johtavan rinnalla eikä edes yrittänyt hakea keuloja jotka olisivat varmasti olleet tarjolla. Toki hevonen ei menettänyt tuossa mitään, taisteli hienosti kuolemasta ja ei ikinä olisi voinut mitään Robert Keeperille millään juoksunkululla.

En usko, että Heiskanen olisi missään nimessä luovuttanut keuloja. Taisi siinä Utala hetken aikaa käydä kyselemässäkin, mutta varmaan Veijo ilmoitti ettei ole asiaa edelle. Mutta miksi Utalan piti olla niin passiivinen lähtötouhuissa, olisi kyllä pystynyt mielestäni pitämään Ingvesin ulkopuolella tai sitten hevonen tuntui epävarmalta tms. Nyt ei vieläpä kääntänyt heti toiselle kun Ingves meni ohi ja Veijo pääsi hakemaan karkin. Kävikö siinä Utalalle pieni uinahdus, että hakee sitten keulat takaisin, mutta unohti Embassy Photon olemassaolon. No, sijoituksen kannalta toki ihan se ja sama.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja nipa » 28. Huhti 2013 09:50

Niinpä niin, elämää on vielä Finlandia-ajonkin jälkeen, kun on siirrytty raviurheilun juhlasta rääppiäisten puolelle Lappeen ja Kuopion vaatimattomampiin ravikiemuroihin. Sen verran tuosta eilisestä vielä, että 12 000 yleisömäärä tuntui paljolta, mutta kokonaisvaihtoon tuskin oli nollaa perään lisätty.

Pelit ovat pienet taskunpohjalle eilen jääneistä lunastuksista jääneellä rahanrihkamalla. Varsinaisiin teepeleihin ei raha riitä, mutta jotakin pientä ehkä yritetään Lappeessa pieneltä tauolta tulevalla Mr Exquisitella, Titillationilla ja troikassa Lady Susiella sekä Kuopiossa Zizou Bokolla, Riutan Perennalla ja Tas Onnekkaalla vähän vaikeammin löydettävien kavereiden kanssa.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 28. Huhti 2013 18:14

Hieman ihmetyttää miksi Puulan Tuuli on noinkin iso suosikki Saskua ja Riutan Perennaa vastaan. Ainakin nähdyn perusteella sanoisin kahta jälkimmäistä paremmiksi hevosiksi. Saskulla 20m hyvää Perennaan nähden, joten maistuu varmaksi, mutta taisi juuri laukata tototv:n kuvissa? Jos tohon jytkyä hakee niin Luna Rokki on lahjakas hevonen, joka teki hyvän tauoltapaluun ja nyt vielä ammattikuski. Tas Onnekas on mielestäni melkoisessa tarjouksessa vika kohteessa, tauosta huolimatta voittaa lämminveripätkällään. Millstone's Lissomiin uskon myös ja sitäkin pelattu maltillisesti.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 17

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 28. Huhti 2013 22:41

Olipa Tas Onnekas huono ja ravikin oli jäykän näköistä :thumbdown: Toivottavasti oli vain taukokarstaa. Muuten Onnekkaasta ei ole apua siinä tiikerin kanssa ottamassamme kunniavedossa, että Sörkän Sälli ja/tai Tas Onnekas voittaa valiodivarin ennenkuin juoksevat 30. starttinsa ;)

Toinen korkean profiilin suomenhevonen Oktaavia jäänyt näemmä Ypäjän paikallisissa peräti kahdeksanneksi ja toihan on alisuorittanut nyt pahasti tauon jälkeisissä starteissaan. Oliko joku palstalaisista paikalla seuraamassa oliko se oikeasti niin huono kuin tulokset antavat ymmärtää?
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Edellinen

Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 34 vierailijaa

cron