Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja Masa V » 22. Maalis 2013 19:22

Idea ekaan kohteeseen lähdön niukka ykkössuosikki CLUMBUMBLE tuli vakuuttavan kovaa loppua ja tähän sekavaan lähtöön tuntuu astetta muita kovemmalta. Yllättävän vähän pelattu vaikka Koivunen rattailla. Hankala lähtö siis ratkaistaan laittamalla siihen ideavarma, kävi miten kävi...

DREAM DRESSER varmistetaan ison rahan toivossa, vaikka eittämättä se viikon varmin voittaja on.

Päätöskohteessa uskon VALVIin jonkiun verran, on vasta kolmossuosikki ja kaksarikertoimetkin suht korkeita. Toki PYRYPOLUN DUMDUM on mielitehtävässään takamatkalla ja RAPIN AATOS vakuuttanut tauon jälkeen. Yllärinä vielä mukaan aina silloin tällöin yllättävä Jari Nylund ajokkinaan SIRON VEIJARI.

Pelinumero 628624427
Pelin tila Peli on hyväksytty Toto-järjestelmässä
Hevoset 5(2,4) / 1,2,9(6,11) / 2,6,9,10(12,4) / 2,3,7,8(6,4) / 2,3,5,15(1,13)
Panos 0,10
Summa 19,20

Yritetään pärjätä ilta vain tällä ravipelillä...

Ravien ohella Jännitetään HCK:n (HC-Keski-Uusimaa, Kerava) jääkiekon Mestis-karsinta ottelua, pelasin isolla HCK:n vierasvoittoa Veikkauksen vedonlyönnissä... HCK:ta on hakattu niin, että kerroin tippunut roimasti aamusta jolloin pelin jätin eli ehdin saada hyvän kertoimen. Vastustaja Keupa HT (Keuruun Pallo) nimittäin peluuttaa 3. maalivahtiaan ja pelaa reilusti vajaalla joukkuella, vain 2 kokonaista kenttää ja yksi vajaa rivissä ja siihenkin jouduttu ottamaan reservipelaajia täytteeksi. Heiltä meni viime pelissä mahdollisuus nousuun ja nyt on sitten rivit vajaat. On tämä helppoa rahan tuloa... tai ainakin niin luulisi tässä vaiheessa kun peli ei vielä ole alkanut.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja Janzon » 22. Maalis 2013 19:40

Masa V kirjoitti:Ravien ohella Jännitetään HCK:n (HC-Keski-Uusimaa, Kerava) jääkiekon Mestis-karsinta ottelua, pelasin isolla HCK:n vierasvoittoa Veikkauksen vedonlyönnissä... HCK:ta on hakattu niin, että kerroin tippunut roimasti aamusta jolloin pelin jätin eli ehdin saada hyvän kertoimen. Vastustaja Keupa HT (Keuruun Pallo) nimittäin peluuttaa 3. maalivahtiaan ja pelaa reilusti vajaalla joukkuella, vain 2 kokonaista kenttää ja yksi vajaa rivissä ja siihenkin jouduttu ottamaan reservipelaajia täytteeksi. Heiltä meni viime pelissä mahdollisuus nousuun ja nyt on sitten rivit vajaat. On tämä helppoa rahan tuloa... tai ainakin niin luulisi tässä vaiheessa kun peli ei vielä ole alkanut.

Millä kertoimella kerkesit lyömään? Juu tuo pitäisi olla aika saletissa ja markkinat reagoineet siihen. Saas nähdä.. Menee hiukan ohi raveista, mutta se sallittakoon. :)
"Yritin kertoa sille, että mulla on vaan 100km kotiin"- Juha Utala
Janzon
 
Viestit: 1089
Liittynyt: 10. Huhti 2012 13:44

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja Masa V » 22. Maalis 2013 19:47

Janzon kirjoitti:

Ei se ollut sentään kuin 1,55. Olisko se johonkin 1,40 paikkeille tullut alas. 10 minuutin jälkeen tilanne vielä 0-0, mutta HCK jyrää totutusti vasta 2. tai 3. erässä ja Keupalta saattaa myös bensa loppua ennen sitä.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja Janzon » 22. Maalis 2013 19:53

Mitä juuri tapahtui Turun 3 lähdössä?!! :lol: Fannikka tuuttasi hirveellä juoksulla dödsistä ohi Cembalon ja Akin Passikaan ei päässyt lähellekkään. Olihan esitys.

Katsoitteko satavarmasta kun Lähdekorpi kyseli Bradin "ontuvasta" etusesta Forssilta? Oli Mikalla jotenkin jännä ja hölmistynyt ilme kysymyksen jälkeen. :biggrin:
"Yritin kertoa sille, että mulla on vaan 100km kotiin"- Juha Utala
Janzon
 
Viestit: 1089
Liittynyt: 10. Huhti 2012 13:44

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja Janzon » 22. Maalis 2013 20:19

Jep Jep.. En ottanut Torvista kolmeen merkkiin lapulle ja tottakai se tuli Forssin ohi maalikamerassa. Olisi ollut tuo 4 Flash the Victory kerrotussa varmana, mutta ei riittänyt. :( Kaikki kunnia voittajalle, teki rehdin kirin ja ansaitsi voittonsa.
"Yritin kertoa sille, että mulla on vaan 100km kotiin"- Juha Utala
Janzon
 
Viestit: 1089
Liittynyt: 10. Huhti 2012 13:44

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 22. Maalis 2013 20:31

Masa V kirjoitti:Ravien ohella Jännitetään HCK:n (HC-Keski-Uusimaa, Kerava) jääkiekon Mestis-karsinta ottelua, pelasin isolla HCK:n vierasvoittoa Veikkauksen vedonlyönnissä... HCK:ta on hakattu niin, että kerroin tippunut roimasti aamusta jolloin pelin jätin eli ehdin saada hyvän kertoimen. Vastustaja Keupa HT (Keuruun Pallo) nimittäin peluuttaa 3. maalivahtiaan ja pelaa reilusti vajaalla joukkuella, vain 2 kokonaista kenttää ja yksi vajaa rivissä ja siihenkin jouduttu ottamaan reservipelaajia täytteeksi. Heiltä meni viime pelissä mahdollisuus nousuun ja nyt on sitten rivit vajaat. On tämä helppoa rahan tuloa... tai ainakin niin luulisi tässä vaiheessa kun peli ei vielä ole alkanut.

heheh, perjantaipullo kiinnostanu pelaajia enemmän kun mitään panosta ei ole? ;)

Janzon kirjoitti:Katsoitteko satavarmasta kun Lähdekorpi kyseli Bradin "ontuvasta" etusesta Forssilta? Oli Mikalla jotenkin jännä ja hölmistynyt ilme kysymyksen jälkeen. :biggrin:

Joo, kiinnitin samaan huomiota. Ihan niinku olis yrittäny katseella sanoa, että oo ny jumalaut Lähdekorpi hiljaa 8-)

Janzon kirjoitti:Mitä juuri tapahtui Turun 3 lähdössä?!! :lol: Fannikka tuuttasi hirveellä juoksulla dödsistä ohi Cembalon ja Akin Passikaan ei päässyt lähellekkään. Olihan esitys.

Jos Asante piristyi kun pääsi karkuun niin ilmeisesti Fannikka piristyi kun kaatui pahasti Jokimaalla viime startissaan. No ei vaan, tota hevosta on tullut pitkään seurattua ja kyseessä on oikeastikin lupaava tapaus, mutta kuski on ihan toivoton. Akin Passi oli aivan sukka tänään.

Janzon kirjoitti:Jep Jep.. En ottanut Torvista kolmeen merkkiin lapulle ja tottakai se tuli Forssin ohi maalikamerassa. Olisi ollut tuo 4 Flash the Victory kerrotussa varmana, mutta ei riittänyt. :( Kaikki kunnia voittajalle, teki rehdin kirin ja ansaitsi voittonsa.

Jälleen kerran kysyn ja ihmettelen, miksi Mika Forss lopettaa lähes aina ajamasta? Joku Teivainen ei olisi _IKINÄ_ hävinnyt tuota lähtöä.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja Janzon » 22. Maalis 2013 20:40

Bwt babyblue joutui sitten jäämään pois. No eipähän tuo enää itseäni koske Toto5n osalta. Nyt kun Dream Dresser voitti niin alkaa hiukan tuo kerrottu jo harmittamaan, siinä kun olisi jo kaksi varmaa pitänyt. No katsellaan nyt nuo loppulähdöt ensin.

Troikkaan on tilattu 10 Get Going Gordon. :cowboy:
"Yritin kertoa sille, että mulla on vaan 100km kotiin"- Juha Utala
Janzon
 
Viestit: 1089
Liittynyt: 10. Huhti 2012 13:44

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 22. Maalis 2013 20:54

No ei sitten kirveelläkään tuu voittoa Korven talliin, taas tuli kakkonen, vaikka jossain vaiheessa Hellion näytti jo karkaavan :D

On tää Torvisen akan poika kyllä aivan uskomaton kuski, ei voi olla kuin kunnioituksesta hiljaa ylivoiman edessä :mrgreen: Mikä ajosilmä, mikä rauhallisuus, mikä taito...
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 22. Maalis 2013 21:19

Ja taas Torvinen :lol:

Mitä tuosta nyt voi sanoa muuta kuin: primus inter pares.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja Janzon » 22. Maalis 2013 21:19

Hannu Torviselle kolmas voittoToto5sen sisälle! :hail: Minä ristin tämän kaverin Jorma Kontion mantelinperijäksi tällä päivämäärällä! Ei tuommoista kehityskaarta ole nähty miesmuistiin. Loistava kuski! :thumbup:
"Yritin kertoa sille, että mulla on vaan 100km kotiin"- Juha Utala
Janzon
 
Viestit: 1089
Liittynyt: 10. Huhti 2012 13:44

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja Masa V » 22. Maalis 2013 21:22

Ruikonperä kirjoitti:No ei sitten kirveelläkään tuu voittoa Korven talliin, taas tuli kakkonen, vaikka jossain vaiheessa Hellion näytti jo karkaavan :D

On tää Torvisen akan poika kyllä aivan uskomaton kuski, ei voi olla kuin kunnioituksesta hiljaa ylivoiman edessä :mrgreen: Mikä ajosilmä, mikä rauhallisuus, mikä taito...

Mulla olisi käynyt joulut kerrankin, kun BWT Babybluen poisjäännin varahevonen voitti. Mutta kun se kuponki tippui jo sinne ekaan lähtöön...

On tää Torvinen kyllä uskomaton kuski, tässä onkin jo pitkään odoteltu nuorta ja nousevaa kuskia ja nyt sellainen maassa vihdoin on. No onhan niitä Nurmoset ja muutkin, mutta Hannu on silti ihan eri sarjassa muihin nuoriin menestyskuskeihin verrattuna. On kyllä pojasta polvi parantunut, kun isä-Heikki on ennemminkin huippuvalmentaja ja se kilvanajo ei ole se vahvin puoli.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja nipa » 22. Maalis 2013 21:29

Ei ole iltaan pelejä, mutta pitää yhtyä noihin Hannu Torvisen kehuihin. Vilkaisin tossa, mitä Hannu huomenna teeseiskassa ajaa ja tuo tuli jo Keisarilla pelattua. Einar Celeber olisi toinen, mutta, mutta ... Olisi naurussa pitelemistä, jos se sillä Bradin kalkkiviivoilla nujertaisi. :yahoo:
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja Janzon » 22. Maalis 2013 21:57

Ei ollut Get Going Gordon siellä päinkään, vaikka sai hyvän reissun toisessa ulkoa. Harmi homma, koska troikka oli muotoa 10/1/L! Olis vaan pitänyt luottaa ensimmäiseen intutioon ja pelata Sahara Daybydayn kautta koko homma.

Katseet huomiseen.
"Yritin kertoa sille, että mulla on vaan 100km kotiin"- Juha Utala
Janzon
 
Viestit: 1089
Liittynyt: 10. Huhti 2012 13:44

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 23. Maalis 2013 02:04

Mahtava peli Suomelta! Maailman parasta joukkuetta vastaan tasuri heidän kotiluolassaan on kova juttu :thumbup: :thumbup: :thumbup:

Niin hankalalta näyttää Vermon seiskavitonen, että se taitaa jäädä tekemättä. En keksi Bradin kaveriksi yhtään muuta varmaa. No Sunrise Loverhan siinä olisi, mutta ei sen päivänkunnosta ole mitään takeita ja mitä jos hurja-Antti pystyykin puolustamaan keulat sitä vastaan. Pandora Girl ei kyllä noin muuten maistu hokeilla pätkääkään. Saa nähdä miten totopeleissä asettuu kertoimet Like Di Poggiolla. Legendaarinen eka startti Airaksiselta on jo käsite, kovin usein niistä ei tule huteja.

Tokassa kohteessa edelleen uskon kolmikkoon Rapin Aatos, Nauriskydön Veto ja Krimori. Todennäköisesti juoksu menee niin, että Euro-Turo päässee starttiraketti Poken Viaskon takaa läpi keulaan, koska muut eturiviläiset ovat hitaita lähtijöitä. Rapin Aatoksen kohtalona voi olla tämänpäivän tapaan jäädä kuolemaan, mutta kyllä se siitäkin jyrää. Tietty onhan mahdollista, että täryjyrä Poljento kiertää siihen vauhdinpitäjän paikalle, mutta noinkohan ravaa. Toki onhan sekin mahdollista, että Moilanen antaa parin huonon startin jälkeen Euro-Turolla keulan pois. Krimorihan tossa maistuu aina vaan 7%:lla, saa kivaa vetoapua Topperista ja siitä on suoralla kiva kääntää ohi kaikista.

Kolmannessa ihmettelen mikäli Predator Icon tulee jäämään suosikiksi Deco Linia vastaan, ainakin omasta mielestä jälkimmäinen on tehnyt suuremman vaikutuksen. Oma huutoni tässä on tosiaan Lightning McQueen, jota menin sanomaan virheellisesti tammaksi, vaikka oriistahan siinä on kyse. Tiedä minkälaisesta aseesta on kysymys ja 4% palaa taululla. Takarivin uloimpien paikkojen savolaisvieraita on pelattu yllättävän paljon, Super Silviaa en oikein tunne, mutta sen uskallan sanoa ettei Isak Dahlia tule tuolta ikäpäivänä ja on kovasti liikaa pelattu.

Neljänteen kohteeseen on 7 oikein-lehdessä kohtalaisen raikas näkemys, kun B. Tuuma lyöty varmaksi. Ok, luokaltaan saattaa olla lähdön kovin, mutta ihan toivotonta on ollut pysyä ravilla. Eikä se nyt niin hyvä ole, että voisi antaa laukan muodossa tasoitusta Vektorin Maineelle ja kumppaneille. Jos tohon jytkyä hakee niin Baletin Salama on vain 5% pelattu. Omaa näihin sarjoihin hirmukyydit ja viimeksi palasi tauolta voitokkaasti. Viime kesänähän toi meni täyden matkan 24,6-vauhtia läpi, joten kykyjä löytyy. Harmittavan kuumana vaan toi käy ja laukkakin on sitä myöten pinnassa.

Viidennessä olisi Nike Di Girifalco, mutta mistä johtuu kuukauden starttiväli? Olihan toi kyllä viimeksi(kin) niin valtava, että samanlaisena muutkin ovat vastaantulijoita, mutta joku ääni päässä sanoo ettei tää ole varma... Mutta jos tota lähtee varmistamaan niin aika paljon saa tavaraa ottaa.

Kuudes kohde tulikin jo aiemmin käsiteltyä. Ihmetyttää kyllä miksi Turbo-Urpo ja Juppe Hoo ovat noin unohdettuja ja sitten esim. Pyrypolun Dumdumia, Helmen Viliä ja Suivikasta pelattu kuitenkin noin paljon.

e: tietääkö joku tarkemmin Suomen Cupin sääntöjä, kun karsintoja on 6 kpl ja jokaisesta kaksi parasta finaaliin niin ajetaanko finaali sitten 12 hevosen lähtönä vai täytetäänkö puuttuvat neljä paikkaa villeillä korteilla? Urheilullisesti ajatellen noin tulisi kovempi lähtö, mutta fiksummalta tuntuisi tiputtaa tulevina vuosina karsintojen määrää viiteen, joista kolme finaaliin. Eikö aikaisempina vuosina ole muuten ajettu enemmän karsintoja?
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 23. Maalis 2013 09:59

Ei kai suomen cupissa mikään ole muuttunut?Kai se tasoituksena ajetaan kuten ennenkin.
Isoa peliä en ala 75/t:aan tekemään,mutta kai tossa ruikonperän ihmettelemässä lähdössä se Viksanterikin on noilla prosenteilla laitettava vaikka ei kuulu lemppareihin.
Ekaan vois ideana heittää varmaksi Nice Brozon joka venäläisellä tekee aika takuuvarmaa työtä.
Enpä tiedä Nike Di Girifalcosta varmaksi,mutta näyttäis asettuvan ARmstrong transs R vasta tonne johonkin neljännenneksi pelatuimpaan pariin Niken kanssa.Se kyllä on tullut viime aikoina juoksulla kuin juoksulla rehdisti.

L11 troikka ei ole helppo ajatella Bradin jälkeisiltä sijoiilta.Piece By Peace äkkiseltään selkeä 2 mutta näissä luulisi maililla sisäradan vetävän lopussa.Sen verran se Piecekin lopussa vielä kiristää vauhtia Bradin karatessa maisemiin.Joten noinkohan Beatasine tai Jetaime tekee ohituksia ulkopuolelta?
Tuikkaisko sieltä troikkaan sisältä Kamikaze/carmel tai Celeber ?Joku noista jo nostaisi vähän kerrointakin...tuonne johonkin +50 tasoon?
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja Masa V » 23. Maalis 2013 10:06

Ruikonperä kirjoitti:Mahtava peli Suomelta! Maailman parasta joukkuetta vastaan tasuri heidän kotiluolassaan on kova juttu :thumbup: :thumbup: :thumbup:

Niin hankalalta näyttää Vermon seiskavitonen, että se taitaa jäädä tekemättä. En keksi Bradin kaveriksi yhtään muuta varmaa. No Sunrise Loverhan siinä olisi, mutta ei sen päivänkunnosta ole mitään takeita ja mitä jos hurja-Antti pystyykin puolustamaan keulat sitä vastaan. Pandora Girl ei kyllä noin muuten maistu hokeilla pätkääkään. Saa nähdä miten totopeleissä asettuu kertoimet Like Di Poggiolla. Legendaarinen eka startti Airaksiselta on jo käsite, kovin usein niistä ei tule huteja.

Ei ole ihmeiden aika ohi, kun Suomi venyi tasuriin... Voi sanoa, että todellinen jalkapallosensaatio, joka todella huomattiin kaikkialla maailmassa! Suomalaishevosen Elitloppet -voitto olisi hyvää jatkoa tällaiselle sensaatiolle.

75-peli ei nytkään sytytä. Mielenkiintoinen kyllä tuo Like Di Poggio. Airaksisella kuitenkin ne iäkkäämmät aina piristyy ainakin aluksi, syystä tai toisesta. Muistan kuinka vanha taistelijahevonen Road Meester syttyi vielä menestymään Airaksisen valmennusjakson aikana 2011 syksyllä ottaen heikomman jakson jälkeen sijat 2-4-2-2 kovista lähdöistä ja monta muutakin esimerkkiä varmasti on Airaksisen piristämistä hevosista. Miksei tämäkin piristyisi. Like Di Poggio siitä harvinainen hevonen Suomeen, että on Varennen jälkeläinen.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 23. Maalis 2013 11:07

Masa V kirjoitti: Miksei tämäkin piristyisi. Like Di Poggio siitä harvinainen hevonen Suomeen, että on Varennen jälkeläinen.

-pitkään intin vaimolleni joskus,että armstrong transs r olisi ainut säännöllisesti juokseva varennelainen suomessa vaikka silmien edessä oli koko ajan New varenn.
Mutta siis eikö tää like di poggio ollut aiemminkin suomessa pitkään?
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja Judi » 23. Maalis 2013 11:37

RaahenTiikeri kirjoitti:
Masa V kirjoitti: Miksei tämäkin piristyisi. Like Di Poggio siitä harvinainen hevonen Suomeen, että on Varennen jälkeläinen.

-pitkään intin vaimolleni joskus,että armstrong transs r olisi ainut säännöllisesti juokseva varennelainen suomessa vaikka silmien edessä oli koko ajan New varenn.
Mutta siis eikö tää like di poggio ollut aiemminkin suomessa pitkään?

Amadeus Boko myös Varennesta.. Samoin Caesar Boko joka nyt ei tosin ole juossut (ja on näköjään vaihtanut omistajaakin).
Avatar
Judi
 
Viestit: 475
Liittynyt: 15. Elo 2009 19:59
Paikkakunta: Kuopio

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 23. Maalis 2013 11:42

dee dee careliana myös Varennesta.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 12

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 23. Maalis 2013 12:04

Kuten myös Embassy Caviar (mitähän sille kuuluu?)

Like Di Poggio oli pari vuotta Suomessa, mutta ei jäänyt tosiaan mieleen minään maailmankaatajana. Kerran taisi Killerin seiskavitosessa yllättää Rosimon ajamana. Onhan tota siitokseenkin mainostettu kovasti, mutta sitä en tiedä miten hyvin on ollut tammoja. Ainakaan kilpauran perusteella niitä ei varmaan jonoksi asti ole ollut...

RaahenTiikeri kirjoitti:Ei kai suomen cupissa mikään ole muuttunut?Kai se tasoituksena ajetaan kuten ennenkin.

Piti ihan googlettaa ja kyllä viime vuonnakin ajettiin tämän vuoden tapaan kuusi karsintaa ja finaali 16 hevosella, joten puuttuvat paikat täytettiin villeillä korteilla. Esim. voittanut Veeran Turo sai sellaisen. Suomen Cup on ihan hyvä kilpailuidea, mutta jotain muutosta kaipaisi, vielä kun keksisi mitä... No niinkuin sanoin niin pudottaisin karsintojen määrää yhdellä, koska aika vähäverisiä olivat pari karsintaa. Kolme kustakin karsinnasta finaaliin. Ja ehkä muuttaisin hieman sarjamääritystä. RIittäisikö avoimen luokan hevosille 40m, nykyinen 60m on ihan mahdoton.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

EdellinenSeuraava

Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 24 vierailijaa

cron