Psyykit ja jälkipelit, viikko 50

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 50

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 17. Joulu 2012 13:59

EI kai tuosta Pikku-PErtistä vielä innostua kannata?Olipahan vaan eilen kohtuu kerroin noista asetelmista.Mutta tosiaan Toto-radion perusteella ei nyt mitenkään varsinaisesti Metkutusta pieksenyt ja oli selostuksen mukaan aika lailla tuuria juuri oikeassa vaiheessa juoksua.AIka paljon sillä on rahaa lähteä juoksemaan muita kuin aikatasoituksia.Toki voihan se tässä vaikka koko ajan parantaa ja varmaan parantaakin.Mutta mihin asti.

Masa V kirjoitti:Samaa mieltä Touhon kanssa siitä, että suorat parit maksavat parhaiten, ristiinvedot välillä osuvat mutta pitkässä juoksussa eivät mielestäni ole kovin kannattavia. Yksi selkeä pelikohde pitää olla, jos ei suoraa paria vedä niin sitten painotetusti joitakin hevosia tämän pelikohteen kautta.


-pääasiassa noin.Ja näkisin suorat parit vielä paljon painotusta järkevämpänä.Voi olla että olen kyvytön painottaja,mutta mutu sanoisi,että painotuksella osuu suht usein mutta voittoa ei tule kauheasti sijoitettuun nähden.Sanotaankon että omissa painotuksella tehdyissä vedoissa hyvin useasti voitto ollut vain vaikkapa 20-40% sijoitetusta.No,ehkä harvoin ihan tuolla alapäässä,mutta joskus niinkin.Aivan alimmat tuotot johtuu tietysti siitä,että tottakai se ideahevonen osuu useiten 1.suosikin kautta.
Ristiin vedon näkisin nimenomaan volttilähtöjen juttuna,jossa näennäisesti selkeä ykköshevonen vaikeista lähtökohdista on pelattu liian selkeäksi suosikiksi ja taas näennäisen heikkoluokkaisia hevosia lähtee hyvistä lähtökohdista takavoltin toiseksi,kolmanneksi ja neljänneksi "nimekkäimpiin" verrattuna.

En nyt ihan äkkiä keksi ihan osuvaa esimerkkiä mutta jonkunlaisesta esimerkistä käyköön käpylä GP:n vanquishin kohtuu KK-kerroin suosikki Maxwell MAydayn kanssa....mutta tarjolla olisi ollut jo tosi hulppeita kertoimia kumman tahansa noista jäädessä kaksarista pois.Eli toisin sanottuna "etuvoltin yllättäjä"-Maxwell MAyday tai oikein kunnon pommina Vanguish-"etuvoltin yllättäjä".
Jälkeen päinhän on helppo sanoa,että VAnquishin kuului olla tuossa se ideahevonen,jonka kautta koittaa painotusta.,mutta jälkeen päin tätikin olisi setä...ei kun miten se meni.

No,joka tapauksessa aikana ennen kirjanpitoani olen saanut joskus sanotaanko 2-4 vuoden sisään arviolta yli 250 kertoimisen kaksarin ainakin 5 kertaa kiinni ristiinvedolla joka on mennyt ohi 1.suosikin,joskus ohi 2.suosikinkin.En usko niiden ristiinvetojen olevan tappiolla,mutta toisaalta turha jossitella kun ei ole mustaa valkoisellakaan.Yleensä kyseessä ollut SH/KV-voltti ja häiriöille altis ykkössuosikki.
( :lol: kuvaava on,että pelasin koko menneen vuoden Irwiniä,häiriöaltista volttilähtijää,vastaan volteissa mutta vähentelin panoksia kun ajattelin sen jo varmistuneen. sitten kun se laukka tuli niin vähennykset kohdistuivat juuri Pulun Pilkkeeseen.oliko kaksari jotain 650 silloin?)



EDIT:

Tulinpa lisäämään vielä tähän viestiin yhden peliteknisesti mielenkiintoisen jatkokysymyksen?
Jos/kun pelaatte jonkun idean kautta useamman parin erilaisin panospainotuksin niin millaiseen tulokseen pyritte?Siten,että ykkössuosikkiin myös satsataan ja pyritään saamaa kohtuu usein pari kiinni pienehköllä(riippuen tietysti oman idean yllättävyydestä)kertoimella vai onko pääpaino Idea/ ei 1.suosikki hevosissa siten,että ykkössuosikin osuessa tulee jokseenkin kaikki pelatut parit kattavasti omat pois?
Itse joskus aikoinaan tuli pelattua jonkun sortin painotussysteemiä niin,että nimenomaan painotin idea/ykkössuosikki vedon niin,että sillä pelihetken kertoimen mukaan tuli tasan tarkkaan omat pois ja toiveet oli asetettu nimenomaan Ideahevosen kautta osuviin 2.ideoihin ja kunnon yllättäjiin.

Mihinkään matematiikkaan ei tuo sen kummemmin perustunut,vain siihen,että ykkössuosikki on niin kovin harvoin maistuva(toki riippuen omasta ideahevosesta)kertoimeltaan kansansuosikki pelissä kaksarissa.Eli otettiin kuitenkin ykkössuosikki peleihin joka suht useinkin osuessaan tuo tuloksen jossa ei ainakaan jäädä tappiolle.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Edellinen

Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 25 vierailijaa

cron