Tallikahvion Mestaruusliiga 2014/2015 - Yleistä keskustelua

Täällä käydään keskustelua Tallikahvion Mestaruusliigaan liittyen.

Tallikahvion Mestaruusliiga 2014/2015 - Yleistä keskustelua

ViestiKirjoittaja Harri H » 02. Loka 2014 10:53

Polkaistaanpa syksyn kunniaksi käyntiin uutuuttaan kiiltelevä totohenkinen kilpailu. Tässä haetaan sitä Tallikahvion ultimaattista tototietäjää, jos joku nyt uskaltaa Ruikonperän haastaa.

Idea on suht yksinkertainen, samoin toteutus, vaikka sen selittäminen tässä kirjallisena nyt tuntuukin perin haastavalta. Kaikki kilpailuun osallistuvat jaetaan arvonnan perusteella lohkoihin (todennäköisesti kuuden hengen lohkot, osallistujamäärä kuitenkin sanelee tämän lopulta), jonka sisällä kilpailijat pelaavat kaksinkertaisen sarjan. Jatkoon pääsee oletusarvoisesti lohkojen neljä parasta, mutta katsotaan nyt tätäkin siinä vaiheessa kun tiedetään osallistujamäärä. Jatkopeleissä mennään paras kolmesta periaatteella aina finaaleihin saakka, ennakkoon tehdyn kaavion mukaisesti. Tämänkin teen vasta siinä vaiheessa, kun tosiaan tuo osallistujamäärä on selvillä.

Kisaa käydään jokaisena ravipäivänä, kaikissa totoraveissa (pl. lounasravit). Joka päivä ei kuitenkaan ole kaikilla "ottelua", vaan periaate on se, että yksi pari kohtaa yksissä raveissa. Parien ottelupäivät arvotaan, joten kenelle tahansa saattaa sattua ihan mitkä vaan kisat T75-raveista Joensuun iltaraveihin.

Mitä sitten tarkoittaa käytännössä tuo yksittäisen ravipäivän ottelu? Se tarkoittaa sitä, että otteluohjelmaan ilmoitettu pari veikkaa ravien jokaiseen lähtöön voittajaa ja tuloslaskussa käytetään toteutuneiden voittajakertoimien summaa kahden desimaalin tarkkuudella. Hevosille saa myös mahdollisen poisjäännin varalta merkitä varahevosen. Mikäli varahevosta ei ole tai sekin jää pois, saldo jää lähdön kohdalta automaattisesti nollille. Paremman saldon kerännyt saa ottelusta 2 pistettä. Tasapelin sattuessa pisteet jaetaan 1-1. Veikkaukset ilmoitetaan minulle yksityisviestinä viimeistään kalenteriin merkittynä ravien alkamisajankohtana. Ravien alkamisen jälkeen osallistujat voivat ilmoittaa omat rivinsä viestiketjuun, mikäli minä en tuomarin ominaisuudessa sitä ehdi tekemään. Myös liveseurantaa voi harrastaa omatoimisesti, edelleen jos en itse ole asemissa.

Runkosarjan päättyessä lasketaan yhteen pisteet ja tasatilanteiden sattuessa ratkaistaan sijoitukset uusintaottelulla tasoissa olevien kesken, tammikuun alkupäivinä.

Kunhan osallistujat ovat selvillä, rakentelen otteluohjelman valmiiksi, minkä mukaan homma sitten jatkossa etenee. Hyvä puolihan tässä on se, että jokainen näkee etukäteen missä raveissa on seuraavaksi mukana, ehtii hyvin psyykkailla.

En tiedä ymmärsikö kukaan tästä mitään, mutta mukaan saa ilmoittautua tässä ketjussa. Ja kaikki mukaan vaan, siitäkin huolimatta että Ruikonperän lyömisessä on melkoinen työnsarka ;)

Ilmoittautua voi siihen saakka, kunnes 24 osallistujaa on kasassa. Yritetään kisaa saada käyntiin ensi viikolla.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Tallikahvion mestaruusliiga 2014/2015

ViestiKirjoittaja Chocolate » 02. Loka 2014 11:05

Messissä.
Chocolate
 
Viestit: 2045
Liittynyt: 01. Syys 2009 17:38

Re: Tallikahvion mestaruusliiga 2014/2015

ViestiKirjoittaja Masa V » 02. Loka 2014 11:24

Mukana ollaan. Voittajapelissä on mahdollista haastaa Ruikonperä, muilla pelimuodoilla ei olisi jakoa :thumb_up:
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Tallikahvion mestaruusliiga 2014/2015

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 02. Loka 2014 11:35

Mukana, tietenkin. Ketjusta saa käsityksen, että olisin joku totoguru, mutta voi kun näkisitte esim. viimeisen kuukauden ajalta palautusprosentin... Itku meinaa päästä itseltäkin :oops:

Mutta eipä olla liian nöyriä, otetaan nyrkkeilystä tuttu uhoamismoodi käyttöön ja sanotaan, että tervetuloa vaan haastamaan :twisted:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Tallikahvion mestaruusliiga 2014/2015

ViestiKirjoittaja Kädetön » 02. Loka 2014 13:08

Mukaan ja matkaan, sillä tuurilla ne laivatkin seilaavat :crazy:
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Tallikahvion mestaruusliiga 2014/2015

ViestiKirjoittaja Antti K » 02. Loka 2014 13:32

Mukana ollaan!

Kuntopuntari näyttää karulta. Koko vuoden palautusprosentti on 101,5 mutta parina viime kuukautena on ollut vain pienimuotoista ajanvietepeliä ja palautusprosentti on ollut 50% hujakoilla. Eihän niin huonosti pitäisi voida pelata! Jonkun verran voi selitellä yhdistelmällä pienet pelit ja Toto75.
Antti K
 
Viestit: 1618
Liittynyt: 16. Elo 2009 21:12

Re: Tallikahvion mestaruusliiga 2014/2015

ViestiKirjoittaja Gubbe » 02. Loka 2014 14:56

Mukana. Kuka on Ruikonperä ?
Avatar
Gubbe
 
Viestit: 1493
Liittynyt: 07. Maalis 2014 12:52

Re: Tallikahvion mestaruusliiga 2014/2015

ViestiKirjoittaja Chocolate » 02. Loka 2014 15:12

Gubbe kirjoitti:Kuka on Ruikonperä ?


Tätähän pohtii koko totopelaava Suomi.
Chocolate
 
Viestit: 2045
Liittynyt: 01. Syys 2009 17:38

Re: Tallikahvion mestaruusliiga 2014/2015

ViestiKirjoittaja Frans H Jouset » 02. Loka 2014 15:12

Mukana
Avatar
Frans H Jouset
 
Viestit: 364
Liittynyt: 01. Tammi 2012 18:15

Re: Tallikahvion mestaruusliiga 2014/2015

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 02. Loka 2014 15:18

Kyllähän pikku kisailu aina on paikallaan, mukaan taistelumielellä. :think:

Ruikonperä punnitaan ja punnitustilaisuuden tuijotuskisa on jo alkanut, vapise Ruikonperä. :crazy: :kippis:
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: Tallikahvion mestaruusliiga 2014/2015

ViestiKirjoittaja JamoT » 02. Loka 2014 15:24

Jes hyvä idea, mukana siis :cowboy:
JamoT
 
Viestit: 83
Liittynyt: 25. Helmi 2014 23:05

Re: Tallikahvion mestaruusliiga 2014/2015

ViestiKirjoittaja Touho » 02. Loka 2014 16:20

Mukana :thumbup:
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Tallikahvion mestaruusliiga 2014/2015

ViestiKirjoittaja Penkkitopi » 02. Loka 2014 17:03

Lähetään mukaan. :thumbup:
Penkkitopi
 
Viestit: 787
Liittynyt: 19. Elo 2014 19:52

Re: Tallikahvion mestaruusliiga 2014/2015

ViestiKirjoittaja ManOWar » 02. Loka 2014 17:20

Ei tässä kehtaa olla osallistumatta, kun on tullut ääneen patisteltua palstalaisia kirjoittamaan enemmän näkemyksiään psyykit & jälkipelit osioon. :crazy:

(v...u, jos arpakone heittää mulle jotkut eksoottiset lounarit ! :lol: )
ManOWar
 
Viestit: 1063
Liittynyt: 09. Huhti 2014 11:27
Paikkakunta: Vermont

Re: Tallikahvion mestaruusliiga 2014/2015

ViestiKirjoittaja nipa » 02. Loka 2014 18:21

Ihan hyvä idea kahvion keskustelun aktivoimiseksi ja elävöittämiseksi ovat erilaiset kisat. Se nähtiin jo Veikan taulunkin parhaina päivinä. Omasta osallistumisestani ei tässä jäähdyttelyvaiheessa ei kuitenkaan kovin suurta panosta ole.

Jo muutama vuosi sitten huomasin tuohon Dream Team-kisaan osallistuessani, kuinka pihalla noiden kilpailevien hevosten kokonaisuudesta ( olipa tylsä ilmaisu ) olen ja sen jälkeen ovat nämä kisat komeettoineen saaneet olla. Kovin hyvältä ei näytä totokisakaan suurimmaksi osaksi oudoilla hevosilla joissakin raveissa joka lähtöön. Hatustahan voisi vetää samat numerot joka lähtöön eri pelimuotoihin, mutta …

No, mukana kuitenkin ollaan joukon jatkona.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Tallikahvion mestaruusliiga 2014/2015

ViestiKirjoittaja Neliveto » 02. Loka 2014 19:57

Jes, pitkästä aikaa totokisa. Harrille :thumb_up:

Mukana totta kai!
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Tallikahvion mestaruusliiga 2014/2015

ViestiKirjoittaja Kädetön » 02. Loka 2014 20:57

Ilmeisesti (toivottavasti) kisataan ainoastaan kotimaan raveissa?
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Tallikahvion mestaruusliiga 2014/2015

ViestiKirjoittaja Janzon » 02. Loka 2014 21:06

Mukana ollaan.
"Yritin kertoa sille, että mulla on vaan 100km kotiin"- Juha Utala
Janzon
 
Viestit: 1089
Liittynyt: 10. Huhti 2012 13:44

Re: Tallikahvion mestaruusliiga 2014/2015

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 02. Loka 2014 21:14

Hyvä Harri!Mahtavaa.

Mukana ja mää puren Ruikonperää korvasta.Toivottavasti arvotaan samaan alkulohkoon. :cowboy:


(vakavassa mielessä,tää saattaa jopa vähän aktivoida tuota omaa arkipsyykkailua)

EDIT:hevosenkenkä hanskaan.Jos pääsen samaan alkulohkoon kisan ehdottoman,valovoimaisimman,säkenöivimmän,koko hevostallinetin vihaaman (siis pelkäämän),ainoan ja ylivoimaisen ennakkosuosikin kanssa niin täytyy laittaa harkintaan pupujussin,vai mikä vemmelsääri se on,reissu.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Tallikahvion mestaruusliiga 2014/2015

ViestiKirjoittaja Harri H » 02. Loka 2014 22:38

Kädetön kirjoitti:Ilmeisesti (toivottavasti) kisataan ainoastaan kotimaan raveissa?


Joo ilman muuta vain kotimaan kisoihin, kun ei noita ulkomaan kisoja kuitenkaan kaikki aktiivisesti seuraa.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Seuraava

Paluu Tallikahvion Mestaruusliiga 2019/2020

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron