KILPAILU: T-pelien kesäturnaus

Tältä alueelta löytyvät kaikki foorumin kilpailut.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

KILPAILU: T-pelien kesäturnaus

ViestiKirjoittaja Harri H » 20. Kesä 2017 12:35

Kisaa pukkaa! Tällä kertaa rakennellaan Toto76 ja Toto4-rivejä viikonloppujen pääraveihin. Jokaiselle kalenterissa mainitulle ravipäivälle saa laatia max 50 euron T76 & max 25 euron T4 -kupongit, kuitenkin niin että molempiin pelimuotoihin saa jättää ainoastaan yhden lapun. Kertaistuksia saa budjetin puitteissa tehdä, hajotuksia ei. Lähtökohtaisesti pelin laatija saa itse laskea mahdolliset osumat, varsinkin T76-pelin alavoittojen osalta. Helpoimmalla toki pääsee kun lyö kupongit sisään, niin tilin saldo kertoo osuman suuruuden :kippis:

Rivit tähän ketjuun aina ennen kyseisen pelimuodon sulkeutumista. Mikäli rivi tuottaa lunastuksen, kilpailijan pitää itse kertoa asiasta tässä topicissa ja tosiaan plussaa jos kertoo lunastuksen suuruuden.

Suurimman yhteispotin kerännyt voittaa kisan ja kuittaa palkinnoksi la + su pääsylipun Vermon Kuninkuusraveihin. Mikäli kisassa on siis vähintään 10 kilpailjaa, pienemmällä osallistujamäärällä voittajalle roppakaupalla mainetta ja kunniaa.

Kisassa mukana seuraavat ravit:
pe 23.6. Härmä, T4
la 24.6. Härmä, T76 + T4
la 1.7. Lahti, T76 + T4
su 2.7. Lahti, T76 + T4
pe 7.7. Kaustinen, T4
la 8.7. Kaustinen, T76 + T4
la 15.7. Mikkeli, T76 + T4
su 16.7. Mikkeli, T76 + T4
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: T-pelien kesäturnaus

ViestiKirjoittaja Sumla » 23. Kesä 2017 10:11

Aloitetaanpas ja kohta nokka kohti Härmää...

Yhteenveto
Toto4
2, 3, 5, 8, 9, 10, 12 (11, 2) / 2 (5, 7) / 1, 2, 7, 8 (7, 8) / 7, 8, 11, 12 (3, 7)

=22,40€
Avatar
Sumla
 
Viestit: 129
Liittynyt: 04. Syys 2014 20:53
Paikkakunta: Länsi-Suomi

Re: KILPAILU: T-pelien kesäturnaus

ViestiKirjoittaja Neliveto » 23. Kesä 2017 10:49

Turnauksen avausnelkku näyttää siltä, että ratkaisevia eroja ei tänään vielä tehdä :think: .

Härmään:
Lähtö 4: 2,3,5-12 (12,5)
Lähtö 5: 2,5 (4,6)
Lähtö 6: 7 Costello (5,8)
Lähtö 7: 3,5,7,8,11,12 (2,1)

Hintaa 24 euroa.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: KILPAILU: T-pelien kesäturnaus

ViestiKirjoittaja Harri H » 23. Kesä 2017 11:02

Eilinen Rovaniemi meni sen verran synkästi, että joutuu tekemään tälle päivälle kaappikuitin :D Eikä kyllä muutenkaan ehdi täysipainoisesti seurata tänään, niin sama vaikka jääkin pelaamatta oikealla rahalla.

Härmä:

T4-1: 2, 3, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12
T4-2: 2, 5
T4-3: 7
T4-4: 7, 8

Panos 0,60 €
Hinta 24,00 €
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: T-pelien kesäturnaus

ViestiKirjoittaja Krauta » 23. Kesä 2017 12:14

Kuva
pe 23.6. Härmä
T4-1: 2, 3, 5, 8, 9, 10, 12,
T4-2: 2, 5
T4-3: 2, 7
T4-4: 7, 8, 11, 12

Panos 0,20 €
Hinta 22,40 €
Säkäri
Avatar
Krauta
 
Viestit: 758
Liittynyt: 07. Helmi 2016 15:18
Paikkakunta: Lappee

Re: KILPAILU: T-pelien kesäturnaus

ViestiKirjoittaja seuraaja » 23. Kesä 2017 13:05

Härmä pe 24 €

L4...2, 3, 5, 6 (12, 9)
L5...2, 5 (1, 6)
L6...1, 2, 7 (6, 8)
L7...3, 7, 8, 11, 12 (1, 6)

Edit: ja ulkona heti ekassa ...

:oops:
Viimeksi muokannut seuraaja päivämäärä 23. Kesä 2017 15:34, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
seuraaja
 
Viestit: 915
Liittynyt: 01. Tammi 2016 17:08
Paikkakunta: kotirata Keskinen

Re: KILPAILU: T-pelien kesäturnaus

ViestiKirjoittaja Kauko » 23. Kesä 2017 14:54

Härmä v4
1. K
2. 2,5
3. 7
4. 3,7,8,11,12
20€
Stall Kaukon Talli Oy Ab Outlaw Gentleman & Shawed Ladies
Hevoset, hiihto, kalastus, F1, Kanuuna, Apulanta
Kauko
 
Viestit: 57
Liittynyt: 17. Huhti 2016 16:38
Paikkakunta: Helsinki

Re: KILPAILU: T-pelien kesäturnaus

ViestiKirjoittaja Kädetön » 23. Kesä 2017 15:18

Härmän T4, 23.6

L4: 2,3,10 (5,9)
L5: 2,5 (1,7)
L6: 7 (1,2)
L7: 7,8 (11,3)

Panos: 2€
Hinta: 24€

Tämän päivän voitto-osuus on helppo laskea :lol:
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: KILPAILU: T-pelien kesäturnaus

ViestiKirjoittaja Harri H » 23. Kesä 2017 16:44

36,30€ lunastus Härmän nelkusta.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: T-pelien kesäturnaus

ViestiKirjoittaja Krauta » 23. Kesä 2017 16:46

pe 23.6. Härmä
Saldo+
12,10 €
Säkäri
Avatar
Krauta
 
Viestit: 758
Liittynyt: 07. Helmi 2016 15:18
Paikkakunta: Lappee

Re: KILPAILU: T-pelien kesäturnaus

ViestiKirjoittaja Sumla » 23. Kesä 2017 19:22

Härmästä lunastus 12,10€ :tuuletus:
Avatar
Sumla
 
Viestit: 129
Liittynyt: 04. Syys 2014 20:53
Paikkakunta: Länsi-Suomi

Re: KILPAILU: T-pelien kesäturnaus

ViestiKirjoittaja supaseppä » 23. Kesä 2017 21:13

Härmä La
T4
Lähtö Omat hevoset Vara
8. 1, 2, 7, 11 (15, 4)
9. 3, 4, 6 ( 2, 1)
10. 9 Särkän Kalle (5, 1)
11. 7 William Birdland (5, 3)
Panos 2e
Rivimäärä 12X2e= 24e
T76
Lähtö Omat hevoset Vara
5. 3, 5, 15 (10, 9)
6. 3, 7, 10 (9, 6)
7. 1, 3, 11 (6, 7)
8. 15 Klena Vito (SE) (2, 11)
9. 2 Fridericus* (DE) (1, 3)
10. 5 Äänestäjä (9, 11)
11. 5 Arctic Muscles (7, 11)
Panos 1,85e
Rivimäärä 27X1,85e=49,95e
supaseppä
 
Viestit: 900
Liittynyt: 28. Touko 2010 22:58
Paikkakunta: Tampere

Re: KILPAILU: T-pelien kesäturnaus

ViestiKirjoittaja Sumla » 23. Kesä 2017 21:19

Härmä 24.6

Yhteenveto
Toto76
11 (3, 1) / 6, 7, 9, 10 (4, 3) / 1, 11 (10, 3) / 1, 2, 7, 9, 10, 11, 12, 15 (4, 14) / 2 (1, 6) / 1, 2, 5, 9, 11 (3, 10) / 3, 7, 11 (9, 5)
Panos 0,05 €
=48€

Yhteenveto
Toto4
1, 2, 3, 4, 6, 7, 9, 10, 11, 12, 14, 15 (5, 13) / 2 (1, 6) / 9 (5, 1) / 1, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11 (7, 12)
Panos 0,20 €
=24€
Avatar
Sumla
 
Viestit: 129
Liittynyt: 04. Syys 2014 20:53
Paikkakunta: Länsi-Suomi

Re: KILPAILU: T-pelien kesäturnaus

ViestiKirjoittaja Neliveto » 24. Kesä 2017 08:25

Eiliseltä 12,10 euron "lunastus".

Härmän pelit tälle päivälle:

T4:
Lähtö 8: 11, 15 (2, 4)
Lähtö 9: 1-3, 6, 8 (6, 3)
Lähtö 10 2, 5, 9 (1, 2)
Lähtö 11: 3, 6, 7, 11 (9, 12)

Hintaa 24 euroa.

T76:
Lähtö 5: 3, 5, 9-11 (13, 15)
Lähtö 6: 7-11 (6, 3)
Lähtö 7: 1, 3, 10 (2, 5)
Lähtö 8: 11, 15 (2, 4)
Lähtö 9: 3, 6 (8,1)
Lähtö 10: 2 Vapperi (5, 9)
Lähtö 11: 6, 7, 11 (3, 9)

Hintaa 45 euroa.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: KILPAILU: T-pelien kesäturnaus

ViestiKirjoittaja Kädetön » 24. Kesä 2017 11:15

Härmä T76
L1: 1,3,4,5,9,10,15 (11,13)
L2: 7,10 (3,9)
L3: 1,3,7,12 (11,6)
L4: 2,7,9,15 (11,1)
L5: 2,3 (1,6)
L6: 5,9 (11,1)
L7: 7 (3,1)
Summa: 44,80 €

Härmä T4
L1: 2,7,9,15 (11,1)
L2: 1,2,3 (6,10)
L3: 5,9,11 (1,2)
L4: 3,7,11 (5,10)
Summa: 21,60 €
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: KILPAILU: T-pelien kesäturnaus

ViestiKirjoittaja Harri H » 24. Kesä 2017 12:26

Härmä T76:
T76-1: 3, 9, 10, 13 (5, 15)
T76-2: 7 (10, 3)
T76-3: 1, 3, 6, 11 (4, 10)
T76-4: 2, 11, 15 (7, 1)
T76-5: 1, 2, 3, 4, 6, 8 (5, 7)
T76-6: 11 (9, 5)
T76-7: 3, 7, 10 (5, 9)

Hinta: 43,20€

Härmä T4:
T4-1: 2, 11, 15 (7, 1)
T4-2: 1, 2, 3, 4, 6, 8 (5, 7)
T4-3: 11 (9, 5)
T4-4: 3, 5, 7, 9, 10, 11 (8, 1)

Hinta: 21,60€
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: T-pelien kesäturnaus

ViestiKirjoittaja Krauta » 24. Kesä 2017 13:06

Härmä 24.06

T4-1: 2, 7, 8, 11, 15
T4-2: 1, 2, 3
T4-3: 1, 5, 9, 11
T4-4: 7

Panos 0,40 €
Hinta 24€

T76-1: 1, 3, 5, 7, 9, 10, 11, 13, 14, 15
T76-2: 3, 7, 9, 10
T76-3: 1
T76-4: 2, 7, 11, 1
T76-5: 1, 2
T76-6: 5, 9, 11
T76-7: 7

Panos 0,05 €
Hinta 48€
Säkäri
Avatar
Krauta
 
Viestit: 758
Liittynyt: 07. Helmi 2016 15:18
Paikkakunta: Lappee

Re: KILPAILU: T-pelien kesäturnaus

ViestiKirjoittaja seuraaja » 24. Kesä 2017 13:29

Härmä 24.6.

Toto76
1, 3, 10, 15 /
3, 7, 9, 10 /
1, 4, 11 /
2, 15 /
2 /
1, 5, 9 /
3, 5, 7
Panos 0,05 €
Voitto ainoastaan kun 7 oikein
Hinta 43,20 €

Ja

Toto4
2, 11, 15 /
2 /
1, 2, 5, 7, 9, 11 /
3, 5, 7, 8, 11, 12
Panos 0,20 €
Hinta 21,60 €
Avatar
seuraaja
 
Viestit: 915
Liittynyt: 01. Tammi 2016 17:08
Paikkakunta: kotirata Keskinen

Re: KILPAILU: T-pelien kesäturnaus

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 24. Kesä 2017 14:06

Eilinen unohtui täysin kaiken muun hässäkän keskellä, mutta tänään eka viritys lähti johonkin maata kiertävälle radalle, joten uudestaan paremmalla onnella. :facepalm:

Harri lähti eilen siis kerrotullaan jo tavoittamattoman :o tuntuiselle karkumatkalle, joten taktiikka on selväpiirteinen: Kaikki tai ei mitään. :facepalm: :crazy: Riveissä on mukana sellaisia hevosia, joita en lievää reippaammassakaan mielenhäiriössä kuitille maksaisi, siis jäävät tällaisinaan kaapin uumeniin ja näinollen onnittelut mahdollisista osumista otetaan vastaan suoranaisena vittuiluna. :wtf: :facepalm: :tuuletus: :kippis:

T4

1,2,4,7,11
2,3,4,6,8
5
3,7,9,11,12 25€

T76

10
3,6,7,9
1,11
1,2,4,7,9
2,3,4,6,8
5
3,7,9,11,12 50€
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: KILPAILU: T-pelien kesäturnaus

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 24. Kesä 2017 14:09

Ja tottakai täpinöissään vielä näpytteleekin väärin. :facepalm: Siis T76-lapulle neljänteen lähtöön samat kuin nelkun ekaan, eli ysin tilalle 11
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Seuraava

Paluu Kilpailut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron