KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2017

Tältä alueelta löytyvät kaikki foorumin kilpailut.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2017

ViestiKirjoittaja Harri H » 02. Maalis 2017 09:43

Jatketaan tätä viime vuoden formaattia myös tänä vuonna. Tarkoituksena siis on veikata, mitkä hevoset ovat mukana Kuninkuus- ja Kuningatarkilpailuun. Hevosia saa "kutsua" mukaan erissä, eli 3 + 3 valintaa per kuukausi. Kisan ensimmäinen deadline on maaliskuun loppu, mihin mennessä tulee ilmoittaa kolme omaa valintaa sekä tammoista, että oreista. Huhtikuun loppuun mennessä tehdään seuraavat kolme valintaa molempiin kisoihin, seuraava deadline toukokuun loppu ja jälleen kolme valintaa. Viimeiset kolme valintaa tehdään kesäkuun loppuun mennessä. Tällöin jokaisella kilpailijalla on minun laskujeni mukaan 12 hevosta molempiin kisoihin. Viimeiset toimenpiteet talliin saa tehdä heinäkuun aikana, jolloin on mahdollista vaihtaa maksimissaan kolme oria ja kolme tammaa. Vaihtojen deadline on päivä, jolloin hevoset ilmoitetaan Kuninkuuskisoihin, päivä tarkentuu myöhemmin. Vaihdot pitää ilmoittaa klo 24 mennessä.

Vielä kalenterimuotoisena:
31.3.2017 mennessä 3 oria ja 3 tammaa
30.4.2017 mennessä 3 oria ja 3 tammaa
31.5.2017 mennessä 3 oria ja 3 tammaa
30.6.2017 mennessä 3 oria ja 3 tammaa
24.7.2017 mennessä mahdollista suorittaa 3+3 vaihtoa

Kaikki hevosvalinnat ja vaihdot ilmoitetaan minulle yksityisviestinä, otsikolla Kohti Kunkkareita.

Ne hevoset, jotka ovat kuninkuuslähtöjen lopullisilla lähtölistoilla Hepassa, ovat kisaan oikeita merkkejä, vaikka sitten jäisivätkin vielä Kunkkarien alla pois. Jokaisesta oikeasta valinnasta saa yhden pisteen, poikkeuksena vaihdon myötä sisään tulleet, joista saa puolikkaan pisteen. Paras tietäjä palkitaan Kaikkien aikojen Kuninkuusravit -kirjalla. Tasatilanteessa arpa ratkaisee.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2017

ViestiKirjoittaja Harri H » 29. Maalis 2017 15:39

Muistakaapa tämä, kovin montaa viestiä ei ole tämän tiimoilta yv-boksiin tullut. Jos osallistujia on kovin vähän, niin kisa laitetaan tylysti jäihin.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2017

ViestiKirjoittaja seuraaja » 29. Maalis 2017 21:40

Hyvä muistutus!
Avatar
seuraaja
 
Viestit: 915
Liittynyt: 01. Tammi 2016 17:08
Paikkakunta: kotirata Keskinen

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2017

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 30. Maalis 2017 09:26

Mukana ollaan. :tuuletus: :kippis:
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2017

ViestiKirjoittaja Penkkitopi » 30. Maalis 2017 19:24

Täältäkin ekat valinnat lähetetty! :thumb_up:
Penkkitopi
 
Viestit: 787
Liittynyt: 19. Elo 2014 19:52

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2017

ViestiKirjoittaja Harri H » 01. Huhti 2017 11:00

Mukana:

Kädetön
Antti K
supaseppä
Penkkitopi
vivahd EERO
seuraaja
Ruikonperä
PJK
Stayer

Valitut hevoset:

Oriit:
Camri
Costello
Jokivarren Kunkku
Köppinen
Suivikas
Vitter
Välähdys

Tammat:
Akaasia
Carmela
Huimariina
Joiviri
Saaga S
Taruntuuli
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2017

ViestiKirjoittaja seuraaja » 01. Huhti 2017 11:16

Taruntuuli ei ainakaan vielä ole KTK?
Avatar
seuraaja
 
Viestit: 915
Liittynyt: 01. Tammi 2016 17:08
Paikkakunta: kotirata Keskinen

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2017

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 01. Huhti 2017 12:06

seuraaja kirjoitti:Taruntuuli ei ainakaan vielä ole KTK?

Ei ole ei, mutta ihmettelen kovasti jos ei nyt tässä kevään aikana laiteta kirjoihin.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2017

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 19. Huhti 2017 15:01

Ruikonperä kirjoitti:
seuraaja kirjoitti:Taruntuuli ei ainakaan vielä ole KTK?

Ei ole ei, mutta ihmettelen kovasti jos ei nyt tässä kevään aikana laiteta kirjoihin.

Taruntuulelle järjestetty viikon päästä oikein yksityistilaisuus kantakirjaamiseen :thumb_up:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2017

ViestiKirjoittaja Harri H » 30. Huhti 2017 11:00

Tänään on jälleen deadline hevosten valintoihin, montaa viestiä en ole toistaiseksi saanut tämän asian tiimoilta.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2017

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 30. Huhti 2017 15:20

Muistin ja lähetin. :o :tuuletus: :thumbup1: :kippis:
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2017

ViestiKirjoittaja seuraaja » 30. Huhti 2017 17:08

Tekeillä ...
Avatar
seuraaja
 
Viestit: 915
Liittynyt: 01. Tammi 2016 17:08
Paikkakunta: kotirata Keskinen

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2017

ViestiKirjoittaja Harri H » 01. Touko 2017 11:01

Mukana edelleen:

Kädetön
Antti K
supaseppä
Penkkitopi
vivahd EERO
seuraaja
Ruikonperä
PJK
Stayer

Valitut hevoset:

Oriit:
A.T. Visku
Camri
Costello
Jokivarren Kunkku
Köppinen
Suivikas
Vitter
Välähdys

Tammat:
Akaasia
Carmela
Huimariina
Hujanhajan
Joiviri
Pörnä-Tyttö
Saaga S
Suvi Kevätön
Taruntuuli
Topin Musta
Vieskerin Virva
Virin Camilla
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2017

ViestiKirjoittaja PJK » 01. Touko 2017 14:40

Harri H kirjoitti:Mukana edelleen:

Kädetön
Antti K
supaseppä
Penkkitopi
vivahd EERO
seuraaja
Ruikonperä
PJK
Stayer

Valitut hevoset:

Oriit:
A.T. Visku
Camri
Costello
Jokivarren Kunkku
Köppinen
Suivikas
Vitter
Välähdys

Tammat:
Akaasia
Carmela
Huimariina
Hujanhajan
Joiviri
Pörnä-Tyttö
Saaga S
Suvi Kevätön
Taruntuuli
Topin Musta
Vieskerin Virva
Virin Camilla



Kansainväliseen tyyliin voisi antaa kertoimia: Hujanhajania on veikannut:
1 yksin Ruikonperä 1,4
X Ruikonperä ja joku muu 3,0
2 vain joku muu 20
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2017

ViestiKirjoittaja Antti K » 01. Touko 2017 21:58

PJK kirjoitti:
Harri H kirjoitti:Mukana edelleen:

Kädetön
Antti K
supaseppä
Penkkitopi
vivahd EERO
seuraaja
Ruikonperä
PJK
Stayer

Valitut hevoset:

Oriit:
A.T. Visku
Camri
Costello
Jokivarren Kunkku
Köppinen
Suivikas
Vitter
Välähdys

Tammat:
Akaasia
Carmela
Huimariina
Hujanhajan
Joiviri
Pörnä-Tyttö
Saaga S
Suvi Kevätön
Taruntuuli
Topin Musta
Vieskerin Virva
Virin Camilla



Kansainväliseen tyyliin voisi antaa kertoimia: Hujanhajania on veikannut:
1 yksin Ruikonperä 1,4
X Ruikonperä ja joku muu 3,0
2 vain joku muu 20


Antaisin aivan erilaiset kertoimet ;)
Antti K
 
Viestit: 1618
Liittynyt: 16. Elo 2009 21:12

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2017

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 01. Touko 2017 22:30

PJK kirjoitti:Kansainväliseen tyyliin voisi antaa kertoimia: Hujanhajania on veikannut:
1 yksin Ruikonperä 1,4
X Ruikonperä ja joku muu 3,0
2 vain joku muu 20

:lol: toivottavasti kukaan ei veikannut ykköstä tai ristiä vaan isokertoimista kakkosta, sillä pääsee lunastamaan :wave:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2017

ViestiKirjoittaja PJK » 01. Touko 2017 23:25

Ruikonperä kirjoitti:
PJK kirjoitti:Kansainväliseen tyyliin voisi antaa kertoimia: Hujanhajania on veikannut:
1 yksin Ruikonperä 1,4
X Ruikonperä ja joku muu 3,0
2 vain joku muu 20

:lol: toivottavasti kukaan ei veikannut ykköstä tai ristiä vaan isokertoimista kakkosta, sillä pääsee lunastamaan :wave:


Jaahas, se onkin sitten kerroinpäivityksen paikka. Onneksi ei kukaan ehtinyt veikkaamaan. Olisi tullut 20 kaljasta aika lailla pää kipeäksi. Eli kohde suljettu.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2017

ViestiKirjoittaja PJK » 25. Touko 2017 10:40

Ensi vuodelle kehittelyehdotus: jokaisen nimen ensimmäisenä esittänyt saa yhden lisäpisteen. Tasatilanteessa sitten murtolukuja: joko niin, että kaikille aina puolikas osaajien lukumäärästä piittaamatta tai jos organisaattorilla riittää intoa, niin sitten pienempiäkin murtolukuja (1/osaajien määrä).
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2017

ViestiKirjoittaja Harri H » 25. Touko 2017 13:33

PJK kirjoitti:Ensi vuodelle kehittelyehdotus: jokaisen nimen ensimmäisenä esittänyt saa yhden lisäpisteen. Tasatilanteessa sitten murtolukuja: joko niin, että kaikille aina puolikas osaajien lukumäärästä piittaamatta tai jos organisaattorilla riittää intoa, niin sitten pienempiäkin murtolukuja (1/osaajien määrä).


Laitetaan korvan taakse tämä ehdotus. Mulla on vähän omaakin visiota ollut tämän kisan jatkojalostukseen, mm. sellainen, että kuukausikiintiöt poistuisi ja hevosia saisi "kutsua Kuninkuusraveihin" jonkun tietyn päivämäärän jälkeen aivan milloin haluaa. Mitä aikaisemmin oikean nimen on heittänyt, sitä paremmat pisteet. Ns. varmoja tapauksia voisi riskillä kutsua heti kun se on mahdollista, mutta toki siinä on mahdollisuus, että jotain tapahtuu ja hevonen ei olekaan mukana. Jos taas odottelee liian pitkään, joku muu ehtii poimia samalla hevosella isommat pisteet. Tämä systeemi toisi ainakin eloa kisaa, mutta aihetta tarkemmalle pohdinnalle edelleen on.

Ja toki tällä hetkellä tilanne on se, että on noin 33% mahdollisuus sille, että olen syksystä eteenpäin amk-opiskelija. Tämä tarkoittaisi luonnollisesti sitä, että ainakin minun kipparoimat kisat tulisi vähenemään tai ainakin muuttumaan seurannan puolesta yksinkertaisemmaksi, ellei sitten järjestelyvastuuta saa laajennettua joillekin mulle henkilöille :think: Tämä toki vielä varhaista pohdintaa, kun onhan tuossa kuitenkin se pyöreästi 67% todennäköisyys, että mitään muutoksia ajankäytön suhteen ei tällä erää ole tulossa :facepalm:
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2017

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 31. Touko 2017 08:19

Ja tässäkin kisassa "eräpäivä" tänään. Puuttuu muuten vielä omakin veikkaus, mutta tulee kyllä. :facepalm: :tuuletus: :kippis:
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Seuraava

Paluu Kilpailut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron