KILPAILU: Ravigaala 2017

Tältä alueelta löytyvät kaikki foorumin kilpailut.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

KILPAILU: Ravigaala 2017

ViestiKirjoittaja Harri H » 17. Tammi 2017 12:14

Lauantaina palkitaan päättyneen ravivuoden parhaita perinteisessä Ravigaalassa. Sen kunniaksi kisaillaan pitkästä aikaa :cowboy: Kisan idea on yksinkertainen; Jaetaan oman mielen mukaan palkinnot eri kategorioissa ja jokaisesta osuneesta palkitusta saa yhden pisteen. Eniten pisteitä kerännyt, yllätys yllätys, on kisan voittaja :thumb_up: Voittajalle luvassa palkinto, palataan tähän asiaan myöhemmässä vaiheessa. Kisan deadline on lauantaina klo 12, kun en ihan tarkkaan tiedä missä vaiheessa noita ensimmäisiä palkittuja tipahtelee julkisuuteen, useasti on ravien aikanakin palkittu jo jotain. Ihan viime vuosina en ole tosin tainnut kovin aktiivisesti seurata. Anyway, deadline la 21.1. klo 12 ja rivit tähän ketjuun.

Kategoriat ovat kaiketi seuraavanlaiset, korjatkaa jos olen väärässä:

* Monté-ohjastaja:
* Hevosenhoitaja:
* 4-vuotias suomenhevonen:
* 5-vuotias suomenhevonen:
* Vanhempi suomenhevostamma:
* Vanhempi suomenhevosori/-ruuna:
* 3-vuotias lämminverinen:
* 4-vuotias lämminverinen:
* Vanhempi lämminveritamma:
* Vanhempi lämminveriori/ -ruuna:
* Ravirata:
* Kesäravirata:
* Kasvattaja:
* Hevosenomistaja:
* Ohjastaja:
* Valmentaja:
* Vuoden hevonen:
* Vuoden lämminverinen:
* Vuoden raviteko:
* Vuoden komeetta - ohjastaja:
* Vuoden komeetta - hevonen:
* Vuoden komeetta - valmentaja:
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Ravigaala 2017

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 17. Tammi 2017 21:32

Keskittyäkö nyt kisan voittamiseen ja olettaa mitä Hippoksen raati valitsee vai laittaa omat valinnat, jotka joissain tapauksissa eivät varmasti ole samat kuin virallinen palkittu :think:

Onko muuten Liilbackan uusi rata kesäravirata?
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: KILPAILU: Ravigaala 2017

ViestiKirjoittaja Kädetön » 17. Tammi 2017 22:19

Tyylikkäämpää on mennä omilla fiiliksillä :thumbup1: :cowboy: Eihän suomalainen tosissaan ota kisoja :D
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: KILPAILU: Ravigaala 2017

ViestiKirjoittaja Kädetön » 19. Tammi 2017 14:21

* Monté-ohjastaja: Jenni Kaija
* Hevosenhoitaja: Laura Raivio
* 4-vuotias suomenhevonen: Ellin Sisu
* 5-vuotias suomenhevonen: Evartti
* Vanhempi suomenhevostamma: Saaga S
* Vanhempi suomenhevosori/-ruuna: Vitter
* 3-vuotias lämminverinen: MAS Archie
* 4-vuotias lämminverinen: Elian Web
* Vanhempi lämminveritamma: Venice
* Vanhempi lämminveriori/ -ruuna: Shadow Woodland
* Ravirata: Metsämäki
* Kesäravirata: Riihimäki
* Kasvattaja: Hannu Nivola
* Hevosenomistaja: Heikki Korhonen
* Ohjastaja: Mika Forss
* Valmentaja: Markku Nieminen
* Vuoden hevonen: Vitter
* Vuoden lämminverinen: Elian Web
* Vuoden raviteko: Pekka Lillbackan panostus raviurheiluun (uusi rata/Nordic King)
* Vuoden komeetta - ohjastaja: Olli Koivunen
* Vuoden komeetta - hevonen: T.Rex
* Vuoden komeetta - valmentaja: Katja Melkko
Viimeksi muokannut Kädetön päivämäärä 20. Tammi 2017 19:58, muokattu yhteensä 1 kerran
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: KILPAILU: Ravigaala 2017

ViestiKirjoittaja PJK » 20. Tammi 2017 16:38

Stressitön kisa. Jos ei pärjää, niin vikahan on ainoastaan tuomareissa.

* Monté-ohjastaja: Jenni Kaija
* Hevosenhoitaja: Jukka Hakkarainen
* 4-vuotias suomenhevonen: Ellin Sisu
* 5-vuotias suomenhevonen: Äänestäjä
* Vanhempi suomenhevostamma: Saaga S
* Vanhempi suomenhevosori/-ruuna: Vitter
* 3-vuotias lämminverinen: Whole Lotta Love
* 4-vuotias lämminverinen: Elian Web
* Vanhempi lämminveritamma: Venice
* Vanhempi lämminveriori/ -ruuna: Surprise Lord
* Ravirata: Oulu
* Kesäravirata: Powerpark
* Kasvattaja: Se, joka siemensi eniten tammoja v. 2016
* Hevosenomistaja: Kari Lähdekorpi
* Ohjastaja: Mika Forss
* Valmentaja: Heikki Korhonen
* Vuoden hevonen: Elian Web
* Vuoden lämminverinen: Elian Web
* Vuoden raviteko: Nordic King
* Vuoden komeetta - ohjastaja: Jukka Torvinen
* Vuoden komeetta - hevonen: Akaasia
* Vuoden komeetta - valmentaja: Tapio Mäki-Tulokas
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: KILPAILU: Ravigaala 2017

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 20. Tammi 2017 19:30

Nämä valitsisin itse:

* Monté-ohjastaja: Nelly-Janiika Korpikoski
* Hevosenhoitaja: Alexis Pyykkönen
* 4-vuotias suomenhevonen: Ellin Sisu
* 5-vuotias suomenhevonen: Tähen Toivomus
* Vanhempi suomenhevostamma: Saaga S
* Vanhempi suomenhevosori/-ruuna: Vitter
* 3-vuotias lämminverinen: MAS Archie
* 4-vuotias lämminverinen: Elian Web
* Vanhempi lämminveritamma: Venice
* Vanhempi lämminveriori/ -ruuna: Shadow Woodland
* Ravirata: Lahti
* Kesäravirata: Powerpark
* Kasvattaja: Hannu Nivola
* Hevosenomistaja: Kari Lähdekorpi
* Ohjastaja: Mika Forss
* Valmentaja: Heikki Korhonen
* Vuoden hevonen: Vitter
* Vuoden lämminverinen: Elian Web
* Vuoden raviteko: Nordic King
* Vuoden komeetta - ohjastaja: Olli Koivunen
* Vuoden komeetta - hevonen: Akaasia
* Vuoden komeetta - valmentaja: Timo Korvenheimo
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: KILPAILU: Ravigaala 2017

ViestiKirjoittaja seuraaja » 21. Tammi 2017 12:27

Tässä mun lista.

* Monté-ohjastaja: Nelly-Janiika Korpikoski
* Hevosenhoitaja: Stefan Willstedt
* 4-vuotias suomenhevonen: Ellin Sisu
* 5-vuotias suomenhevonen: Tähen Toivomus
* Vanhempi suomenhevostamma: Saaga S
* Vanhempi suomenhevosori/-ruuna: Vitter
* 3-vuotias lämminverinen: MAS Archie
* 4-vuotias lämminverinen: Elian Web
* Vanhempi lämminveritamma: Twigs Voici
* Vanhempi lämminveriori/ -ruuna: Surprise Lord
* Ravirata: Metsämäki
* Kesäravirata: PowerPark
* Kasvattaja: Hannu Nivola
* Hevosenomistaja: KM Häst
* Ohjastaja: Mika Forss
* Valmentaja: Harri Koivunen
* Vuoden hevonen: Elian Web
* Vuoden lämminverinen: Elian Web
* Vuoden raviteko: Nordic King
* Vuoden komeetta - ohjastaja: Olli Koivunen
* Vuoden komeetta - hevonen: Free Me
* Vuoden komeetta - valmentaja: Katja Melkko

Free Me on vakuuttanut minut.
Avatar
seuraaja
 
Viestit: 915
Liittynyt: 01. Tammi 2016 17:08
Paikkakunta: kotirata Keskinen

Re: KILPAILU: Ravigaala 2017

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 21. Tammi 2017 13:00

Monté: Jenni Koskela
Hoitaja: Kirsi Manninen
4v SH: Ellin Sisu
5v SH: Äänestäjä
SHT: Saaga S
SHO/R: Vitter
3v LV: Callela Leonard
4v LV: Elian Web
LVT: Venice
LVO/R: Elian Web
Rata: Teivo
Kesärata: Jämsä
Kasvattaja: Nivola Hannu
Omistaja: Asonen Rauno
Ohjastaja: Mika Forss
Valmentaja: Harri Koivunen
Vuoden hevonen: Elian Web
Vuoden LV-hevonen: Elian Web
Raviteko: Härmä/Nordic King
Komeetta ohjastaja: Olli Koivunen
Komeetta hevonen: Bid On Kemp
Komeetta valmentaja: Katja Melkko
Erikoismaininta: Päätös peliyhtiöiden yhdistämisestä ja sen vaikutus raviurheilulle

Havaittavissa ehkä jonkinlaista kotiinpäinvetoa ja palstalaisten huomioimista, mutta sehän on kaikissa valinnoissa ihan olennainen asia. :cowboy: :tuuletus: :kippis:
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: KILPAILU: Ravigaala 2017

ViestiKirjoittaja PJK » 21. Tammi 2017 14:27

Pistesija on saletissa, mitalista haaveillaan. Tein parhaani, katsotaan nyt mihin se riittää.

Sanoisin, että Eero on aikaansa edellä, eikös Kirsi Mannisesta tule vasta vuoden 2017 hevosenhoitaja.

Häneen liittyy hauska anekdootti. Ollessaan n. 4-5 -vuotias puhelin soi, ja hän meni vastaamaan. Isää pyydettiin puhelimeen, ja hän vastasi tomerasti "Mikko on pas..lla".
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: KILPAILU: Ravigaala 2017

ViestiKirjoittaja Harri H » 21. Tammi 2017 15:22

Oli kyllä niin laimeaa innokkuutta osallistujien suhteen, että palkinnoksi on tällä kertaa jaossa vain hyvää mieltä, mainetta ja kunniaa :thumb_up:
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Ravigaala 2017

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 21. Tammi 2017 16:52

Ainahan minä etuajassa kuljen ja tulevaisuutta haistelen, kellonikin on pari minuuttia edellä, että kerkiän paremmin. :facepalm: :think: :eh: :wtf:

Huomioin kyllä tämänkin ja jopa odottelin tuon (PJK) tapaista kommenttia, mutta eikös 2016 tehty työ tuo juuri nyt tulosta ja kyllähän nuo hevoset menestyivät jo viime vuonnakin. :thumb_up:

PS. Mikkoon liittyviä juttuja on monilla kerrottavaksi vaikka viikko putkeen yötäpäivää. :tuuletus:
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: KILPAILU: Ravigaala 2017

ViestiKirjoittaja PJK » 22. Tammi 2017 01:40

Nopeasti katsottuna kenenkään ei tarvinnut tyytyä pistesijaan. Seuraaja voitti (Onnea!) mutta kaikilla muilla taisi tulla tasapääpähkäily. Mahtaako Harrilta löytyä neljää hopeamitalia?
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: KILPAILU: Ravigaala 2017

ViestiKirjoittaja seuraaja » 23. Tammi 2017 20:16

Kiitos! Kunnia sen kuin kasvaa :D
Avatar
seuraaja
 
Viestit: 915
Liittynyt: 01. Tammi 2016 17:08
Paikkakunta: kotirata Keskinen

Re: KILPAILU: Ravigaala 2017

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 23. Tammi 2017 21:41

Onnee ihan pirun paljo. :tuuletus: :thumb_up: :kippis:

Viekö seuraaja kaikki kisat nykyään? :wtf: :crazy: :think: :kippis:
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15


Paluu Kilpailut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron