Suomenhevosten kasvatus

Tällä alueella keskustellaan jalostuksesta ja kasvatuksesta.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: Suomenhevosten kasvatus

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 04. Helmi 2019 18:56

Jäätävää dominanssia Vieskeriltä viime vuoden isäoritilastossa. Vaikka startanneita jälkeläisiä oli vain 13 Liisingia enemmän niin silti Vieskerin jälkeläiset juoksivat reilusti yli tuplat Liisingin saldoon nähden. Siporin heikot luvut yllättivät.

http://www.hippos.fi/files/23603/sh_kaikki_2018.pdf

ps. ei ollut ihan helpoin tehtävä löytää isäoritilastoja Hippoksen sivuilta. Kannattaa käydä kokeilemassa :D :angry:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Suomenhevosten kasvatus

ViestiKirjoittaja kurosawa » 19. Huhti 2019 20:34

Kysellään myös tallikahviolta näkemyksiä asiaan jota omistajapuolella olemme kiinnostuneet. Eli huimariinalle etsitään sopivaa oria joka olisi riittävän erisukuinen ja vielä tulevaan lahden kunkkareihin toki vielä osallistumme (jos huimariina sinne valitaan). Kiitokset kaikille näkemyksistä (mielellään perustelujen kera). Tarkoituksena olisi löytää sopiva oriehdokas aika pian, koska muutoin asia muuttuu ajankohtaiseksi vasta ensi vuonna.
kurosawa
 
Viestit: 50
Liittynyt: 01. Tammi 2016 14:43

Re: Suomenhevosten kasvatus

ViestiKirjoittaja PJK » 19. Huhti 2019 23:38

kurosawa kirjoitti:Kysellään myös tallikahviolta näkemyksiä asiaan jota omistajapuolella olemme kiinnostuneet. Eli huimariinalle etsitään sopivaa oria joka olisi riittävän erisukuinen ja vielä tulevaan lahden kunkkareihin toki vielä osallistumme (jos huimariina sinne valitaan). Kiitokset kaikille näkemyksistä (mielellään perustelujen kera). Tarkoituksena olisi löytää sopiva oriehdokas aika pian, koska muutoin asia muuttuu ajankohtaiseksi vasta ensi vuonna.


Rakenne- ja liikeasioista on juurikaan ymmärrä, mutta Sukuja ja ominaisuuksia (=lähinnä lähtönopeus) katselemalla nousi esille Ellin Sisu, Sipori ja Sörkän Sälli.
Absoluuttisen huipun edustajista esille nousi Suvun puolesta Costello ja Suivikas, mutta niistä kumpikaan ei ollut mikään lapsitähti eikä starttinopeuden ruumiillistuma.

Suku-mix oli erityisen hieno I.P. Lennolla, kun orilinjat oli järjestyksessä Vieteri-Suikku-Hilu-Vokker eli kaikki neljä omien aikojensa meganimeä.

Nuo nimet on Heilasta, en tiedä ovatko edes saatavilla.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Suomenhevosten kasvatus

ViestiKirjoittaja kurosawa » 23. Huhti 2019 13:52

Kovinpa tuttuja ehdokkaita tarjotaan :) Näitä on itsekin ihmetelty. I.P.Lento jäi listasta pois huonohkon tiinehtyvyyden takia ja ellin sisu muista syistä. Costellostahan ei vielä hetkeen tiedetä mitään periyttäjänä joten sitäkin täytyy vähän pohtia lisää. Turelius on myös ollut mietinnässä. Haku jatkukoon vielä hetken. :?
kurosawa
 
Viestit: 50
Liittynyt: 01. Tammi 2016 14:43

Re: Suomenhevosten kasvatus

ViestiKirjoittaja Kädetön » 23. Huhti 2019 14:51

Onko Frans ollut mietinnässä? Hyvä emälinja ja ensimmäiseen ikäluokkaan jättänyt kaksi kohtuullista juoksijaa.
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Suomenhevosten kasvatus

ViestiKirjoittaja kurosawa » 23. Huhti 2019 23:18

Kädetön kirjoitti:Onko Frans ollut mietinnässä? Hyvä emälinja ja ensimmäiseen ikäluokkaan jättänyt kaksi kohtuullista juoksijaa.


vokker liian lähellä
kurosawa
 
Viestit: 50
Liittynyt: 01. Tammi 2016 14:43

Re: Suomenhevosten kasvatus

ViestiKirjoittaja Antti K » 24. Huhti 2019 11:36

Laitan oman ajatukseni kehiin, kun vaan hitaana ihmisenä ehdin.
Antti K
 
Viestit: 1618
Liittynyt: 16. Elo 2009 21:12

Re: Suomenhevosten kasvatus

ViestiKirjoittaja kurosawa » 24. Huhti 2019 18:50

fransista vielä.. 141 jälkeläistä, joista 2 hyviä. En lämpene :thumb_down:
kurosawa
 
Viestit: 50
Liittynyt: 01. Tammi 2016 14:43

Re: Suomenhevosten kasvatus

ViestiKirjoittaja Kädetön » 24. Huhti 2019 19:41

kurosawa kirjoitti:fransista vielä.. 141 jälkeläistä, joista 2 hyviä. En lämpene :thumb_down:


En Fransia sen paremmin mainosta, mutta huomioitko mikä on sen jälkeläisten ikärakenne?
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Suomenhevosten kasvatus

ViestiKirjoittaja kurosawa » 24. Huhti 2019 20:35

Kädetön kirjoitti:
kurosawa kirjoitti:fransista vielä.. 141 jälkeläistä, joista 2 hyviä. En lämpene :thumb_down:


En Fransia sen paremmin mainosta, mutta huomioitko mikä on sen jälkeläisten ikärakenne?


juu..erikoinen homma tuo 08-ikäluokka. Ei riitä ymmärrys :o
kurosawa
 
Viestit: 50
Liittynyt: 01. Tammi 2016 14:43

Re: Suomenhevosten kasvatus

ViestiKirjoittaja supaseppä » 25. Huhti 2019 17:31

Costello ja Välähdys Bulbit kokolailla samat alle 130...
Säihkeen Säpinä ja Kansainvälinen Bulbeista tulis huimat lähentelee 130;tä Huiman kanssa.
Turon Myrskyllä jäis johonkin 124 tuo Bulb arvo...
Minä en jalostuksesta mitään tiedä... Tuola Heila sovelluksellahan on kiva testailla eri yhdistelmiä. :D
Itse haluisin sukutauluun ihan menneisyyden takia, Aria, Turoa, Jonnea, Kihin Muistoa, Jaskaa, Vokkeria ja Sopu-Kuvaa, sais siellä se Suikkukin olla. :lolno:
supaseppä
 
Viestit: 900
Liittynyt: 28. Touko 2010 22:58
Paikkakunta: Tampere

Re: Suomenhevosten kasvatus

ViestiKirjoittaja kurosawa » 08. Kesä 2019 04:25

Huimariinalle valittu oriiksi Turelius. Toivottavasti kaikki onnistuu hyvin. Toivottavasti 5-6 vuoden päästä näemme startin, jossa Akaasian Viesker- varsa ja Saaga S:n Costellolainen kisaisi Huimariina-Turelius-varsan kanssa samassa lähdössä. Sitä odotellessa.. :thumb_up:
kurosawa
 
Viestit: 50
Liittynyt: 01. Tammi 2016 14:43

Re: Suomenhevosten kasvatus

ViestiKirjoittaja Masa V » 08. Heinä 2019 10:36

Osaako asiantuntijat valaista tähän mitä säännöt sanovat:

Jos minulla on erittäin hyväsukuinen mutta kantakirjaan kelpaamaton isäori ja kaverilla on hyväsukuinen tamma, niin miten saan varsan rekisteriin.
Riittääkö, että liisaan tuon tamman itselleni vuodeksi? Vai pitääkö tehdä jonkinlainen sopimus ja täysi omistajanvaihdos ja sitten vuoden päästä tehdä omistajanvaihdos takaisin?
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Suomenhevosten kasvatus

ViestiKirjoittaja supaseppä » 08. Heinä 2019 17:40

Näin tuolla säänöissä sanotaan,,, Liisaus onko omistamista? Sitä tuossa ei kerrota. :mrgreen: Antti kaiketi parhaiten tuon osaa kertoa mutta taitaa olla kiiruut päällä tällä viikolla kovin.


"Astutushetkellä jalostukseen hyväksytyn oriin jälkeläinen saa kilpailuoikeuden. Edellä olevasta poiketen kilpailuoikeuden saavat myös sellaisen jalostukseen hyväksymättömän oriin jälkeläiset, jotka ovat syntyneet oriinomistajan
astutushetkestä varsomishetkeen omistamista oriista ja tammoista. Oriinomistajana tai -omistajina sekä tammanomistajana tai -omistajina on oltava sama
henkilö tai samat henkilöt.
Astutusvuodesta 2011 alkaen jalostukseen hyväksymättömän lämminverisen ravihevosoriin jälkeläisellä ei ole oikeutta kasvattajapalkkioihin eikä muihin
Suomen Hippoksen kautta maksettaviin kasvatuksen tukiin."
supaseppä
 
Viestit: 900
Liittynyt: 28. Touko 2010 22:58
Paikkakunta: Tampere

Re: Suomenhevosten kasvatus

ViestiKirjoittaja Masa V » 08. Heinä 2019 18:55

supaseppä kirjoitti:Näin tuolla säänöissä sanotaan,,, Liisaus onko omistamista? Sitä tuossa ei kerrota. :mrgreen:


Juuri tätä mietin, että tulkitaanko liisaus omistamiseksi :D . Voisi ajatella, että tulkitaan, kun lähtölistoissakin lukee liisaaja omistajana.. Mene ja tiedä.

Mutta täytyy viikonloppuna kysyä Antilta Jämsässä :)
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Suomenhevosten kasvatus

ViestiKirjoittaja Stayer » 12. Heinä 2019 23:19

Käsitykseni mukaan liisaaja ei riitä, vaan on oltava saman omistajan omistuksessa. Mitä muuten Antti vastasi?
Stayer
 
Viestit: 497
Liittynyt: 21. Loka 2009 18:11

Re: Suomenhevosten kasvatus

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 13. Heinä 2019 10:29

Vastaan Masan puolesta, nähdään Antti vasta nyt viikonvaihteessa Jämsässä.
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: Suomenhevosten kasvatus

ViestiKirjoittaja Kädetön » 30. Loka 2019 17:06

Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Suomenhevosten kasvatus

ViestiKirjoittaja Kädetön » 29. Touko 2020 07:51

Viime yönä, 04.23, Saaga S synnytti Silviaksi kutsutun tammavarsan :thumbup1:
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Suomenhevosten kasvatus

ViestiKirjoittaja Antti K » 01. Kesä 2020 10:49

Tänä vuonna astutetaan kaksi tammaa:
Erin (jonka emä on Ravikuningatar Mariminin sisko) astutetaan Caramballa. Tuli sellainen olo, että pitää kerran koittaa omallakin kasvatilla, varsinkin kun tietää sen olevan paljon numeroitaan parempi. Ensi vuonna varmaan sitten H.V. Tuurin vuoro :D
Kimppatamma Novitta (Valtrauksen ja Vaelluksen täyssisko) laitettiin Parvelan Retulla
Villimarin (neljän ensimmäisen emän putki kilpahevosina Suomen paras?) ympärille kerätään kilpailukimppaa, eikä astuttaminen ole ajankohtaista. Sen kohdalla orivalinnan miettiminen olisikin jo melko haastavaa. Sukutaulujalostuksena mieleen tulivat Caijus, Landen Paukku, I.P. Lento, Tuokkolan Touho ja Callex. Yksilöitä miettimällä lista käy kovin lyhyeksi.
Antti K
 
Viestit: 1618
Liittynyt: 16. Elo 2009 21:12

EdellinenSeuraava

Paluu Jalostus ja kasvatus

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron